Vahvaa metsäteollisuusosaamista
Ernst & Young toimii lukuisten suurten globaalisti toimivien metsäteollisuusyritysten sekä niiden asiakkaiden ja toimittajien liikkeenjohdon ja taloushallinnon neuvonantajana. Pulp & Paper Center of Excellence on Suomessa sijaitseva osaamiskeskus, jonka tavoitteena on parantaa entisestään Ernst & Youngin globaaleja metsäteollisuuden palvelukonsepteja.
Vahvuutenamme on, että asiakaskuntaamme kuuluu koko paperin arvoketju ja metsäklusteri: perinteisten metsäyhtiöiden lisäksi suuret kansainväliset kustantajat, kulutustavarajätit, laite- ja kemikaalitoimittajat sekä painolaitokset ovat asiakkaitamme. Näin pystymme tarjoamaan kokonaisvaltaista osaamista klusterin yrityksille.
Osaamiskeskus syventää toimialaosaamistamme, räätälöi palveluitamme metsäteollisuuden haasteita vastaavaksi, tuottaa ja jakaa alan uusinta tietämystä sekä parhaita käytäntöjä. Ernst & Youngilla on globaalisti 750 asiantuntijaa, joilla on vahvaa metsäteollisuusosaamista, näistä 80 Suomessa.
Metsäteollisuuden uusiutuminen edellyttää useiden osa-alueiden samanaikaista kehittämistä
Metsäteollisuuden kannattavuus on jo usean vuoden ajan ollut heikko sekä Pohjois-Amerikassa että Euroopassa. Ernst & Youngin metsäteollisuustoimialan johtaja Timo Uronen väitteli tohtoriksi marraskuussa 2010 globaalin metsäteollisuuden muutosprosesseista ja niiden vaikutuksista yritysten strategiaan. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että metsäteollisuuden uusiutuminen on välttämätöntä ja kannattavuuden olennainen paraneminen vie vielä useita vuosia.
Tutustu väitöskirjaan! On the transformation processes of the global pulp and paper industry and their implications for corporate strategies – A European perspective (pdf, 4mb)