Sisäisen tarkastuksen rooli muuttuu

  • Jaa

EY:n ja Forbesin tekemän tuoreen globaalin tutkimuksen mukaan yritysten ylin johto haluaa sisäisen tarkastuksen aiempaa vahvemmin mukaan yritysten toimintaympäristön muutokseen ja epävarmuuden hallintaan, tuloksen tekoon ja toimintatapojen kehittämiseen. Tutkimus perustuu yhteensä 547 kansainvälisen yrityksen ylimmän johdon ja tarkastusvaliokuntien jäsenen näkemyksiin.

  • 96 % arvioi, että vahva riskien hallinta vaikuttaa positiivisesti liiketoiminnan tulokseen
  • Vastaajien mielestä sisäisellä tarkastuksella on jo nyt tärkeä rooli liiketoiminnan riskien hallinnassa
  • 74 % uskoo, että sisäisen tarkastuksen on parannettava toimintaansa

Sisäisen tarkastuksen uudet roolit

Perinteinen sisäinen tarkastus keskittyy ohjeiden ja säännösten noudattamisen ja taloudellisen tiedon oikeellisuuden varmistamiseen. Nyt yritysjohto haluaa sisäiseltä tarkastuksen tukea strategisten tavoitteiden saavuttamiseen ja liiketoiminnan riskien hallintaan. Jatkossa sisäisellä tarkastuksella voisi olla nykyistä keskeisempi rooli esimerkiksi seuraavilla alueilla:

 

  • Prosessien tehostaminen
  • Kiinteistöt ja rakentaminen
  • Ulkoistaminen
  • Yritysostot
  • Uusien tuotteiden kehittäminen

Kolme askelta uuteen rooliin

Sisäisen tarkastuksen roolin muuttumiselle on omistajien ja johdon tilaus ja mahdollisuus nopeallekin muutokselle on siis olemassa. Roolin muutos edellyttää sisäisen tarkastukselta uudenlaista toimintatapaa sekä osaamista ja kykyjä. EY:n kolmen askeleen muutosohjelman avulla on mahdollista varmistaa sisäisen tarkastuksen roolin muuttuminen.

 

1. Linkitä sisäinen tarkastus yrityksen arvoketjuun ja strategiaan
  • Osaamisen että työmenetelmien on pysyttävä liiketoimintäympäristön muutoksen mukana
  • Toiminnan tulee perustua yrityksen strategiaan ja tukea liiketoiminnan tavoitteiden saavuttamista ja yrityksen arvon kasvua
2. Mahdollista muutos poistamalla esteet

Esteenä roolin muuttumiselle ovat esimerkiksi:

  • Sisäisen tarkastuksen toiminnassa ei huomioida yrityksen strategiaa, tavoitteita ja avaintoimintoja
  • Sisäisen tarkastuksen työmenetelmät ja välineet kaipaavat kehittämistä
    tehtävien priorisoinnissa on puutteita
  • Resurssit ja osaaminen eivät vastaa toimialan ja yrityksen muuttuneita tarpeita
  • Tietyn alueen erityisosaamista ei ole riittävästi
  • Yhteistyö muiden liiketoimintaa tukevien toimintojen kanssa ei toimi
3. Tee suunnitelma ja toteuta se
  • Analysoi nykytila ja määrittele tavoitteet: missä olemme nyt ja mihin haluamme mennä?
  • Kuinka sisäisen tarkastus tulisi organisoida? Vaihtoehtoja ovat yrityksen oma sisäinen tarkastus, oman ja ostopalveluiden yhdistelmä ja täysin ulkoistettu sisäinen tarkastus.

Ylimmän johdon tuen varmistaminen on muutosprosessin onnistumiselle välttämätöntä. Myös ulkopuoliselle, riippumattomalle asiantuntijalle on usein käyttöä muutoksen aikana ja usein sen jälkeenkin.