Lehdistötiedote

Eurooppalaiset pankit valtaosin valmiina tasearviointiin

  • Jaa

27.6.2014 EY:n pankkialan raportin mukaan suurin osa eurooppalaisista pankeista uskoo pääomansa riittävän selviytyäkseen EKP:n tasearvioinnista. Pankit luottavat myös sekä yleisten talousnäkymien että oman tuloksentekokykynsä parantuvan tänä vuonna. Riskienhallinta on noussut pankkien tärkeimmäksi prioriteetiksi.

EY:n eurooppalaista pankkisektoria käsittelevän European Banking Barometer -raportin mukaan suurin osa eurooppalaisista pankeista uskoo keränneensä tarpeeksi pääomaa selvitäkseen Euroopan Keskuspankin EKP:n AQR (Asset Quality Review) -tasearvioinnista ja stressitestistä puhtain paperein. Anonyymisti toteutetussa, 294 eurooppalaista pankkia kattavassa kyselyssä kuitenkin 22 pankkia odotti joutuvansa keräämään lisää pääomaa tasearvioinnin seurauksena, ja 43 piti sitä mahdollisena.

Heikosta taloussuhdanteesta huolimatta eurooppalaiset pankit ovat optimistisia oman kasvunsa ja tuloksentekokykynsä suhteen, ja odottavat lisäävänsä lainanantoa reaalitalouteen. Pohjoismaissa jopa 80 prosenttia uskoo näkymien parantuvan jonkin verran seuraavan puolen vuoden aikana, ja Pohjoismaissa myös kaikki vastaajat uskoivat asuntolainojen kysynnän kasvavan.

Riskienhallinta nousi eurooppalaisten pankkien tärkeimmäksi prioriteetiksi viime vuoden kakkossijalta, ja sitä tärkeysjärjestyksessä seurasivat maineriski ja kyberturvallisuus. Pohjoismaissa maineriskiä pidettiin selvästi tärkeimpänä prioriteettina, ja kyberturvallisuuden sijasta kärkikolmikossa oli viranomaissääntelyn noudattaminen.

Kyselyn tulostenperusteella heikkojen ja vahvojen pankkien erot kärjistyvät. Vahvimmat pankit odottavat taloudellisen tilanteensa paranevan ja voivansa lisätä lainanantoa, kun heikoimmat pankit ovat huolissaan pääomiensa riittävyydestä. Ennakoivaa pääomitusta Euroopan markkinalla on jo nähty.
 

Lähes 30 prosenttia euroalueen pankeista saattaa tarvita lisää pääomaa

Euroalueella kyselyyn vastanneista pankeista kahdeksan prosenttia uskoo tarvitsevansa pääomitusta EKP:n tasearvioinnin ja stressitestin jälkeen, ja lisäksi kaksikymmentä prosenttia pitää pääomituksen tarvetta mahdollisena.

Vahvin usko itseensä oli saksalaisilla pankeilla, joista vain neljä prosenttia uskoi tarvitsevansa pääomitusta ja lisäksi kaksi prosenttia pitää sitä mahdollisena. Espanjan pankeista 35 prosenttia odotti tarvitsevansa pääomitusta, ja lisäksi 25 prosenttia pitää sitä mahdollisena.

30 prosenttia pankeista uskoo joutuvansa kasvattamaan luottotappiovarauksia tämän vuoden aikana. Espanjalaiset ja itävaltalaiset pankit pitävät sitä todennäköisimpänä: espanjalaisten pankkien huolenaiheena on valtionvelka, kun taas Itävallan pankeilla on heikoin luottamus talousteen, minkä lisäksi ne ovat alttiimpia Itä-Euroopan taloustilanteen vaikutuksille.

Talouden elpymisen myötä 23 prosenttia pankeista odottaa kuitenkin voivansa alentaa luottotappiovarauksia kuuden kuukauden aikana, kun viime vuonna vastaavalla ajanjaksolla vain 14 prosenttia uskoi siihen.


Tutkimuksesta

EY:n European Banking Barometer -raporttia varten haastateltiin vuoden 2014 maalis-huhtikuussa 294 ylimmän johdon edustajaa pankeista 11 markkina-alueella: Itävallassa, Belgiassa, Ranskassa, Saksassa, Italiassa, Alankomaissa, Pohjoismaissa, Espanjassa, Puolassa, Sveitsissä sekä Isossa-Britanniassa. Lisätietoja puolivuosittain julkaistavasta raporttisarjasta löytyy osoitteesta www.ey.com/ebb.

Lisätietoja

Antti Hakkarainen, partner, EY, +358 40 592 4433, antti.hakkarainen@fi.ey.com
Jon Paavilainen, viestintä, EY, +358 50 300 9452, jon.paavilainen@fi.ey.com


EY lyhyesti
EY on globaali tilintarkastuksen, verotuksen ja yritysjärjestelyiden asiantuntija ja liikkeenjohdon konsultti. Näkemyksemme ja korkealaatuiset palvelumme vahvistavat luottamusta pääomamarkkinoiden ja talouden toimintaan kaikkialla maailmassa. Kasvatamme huippuosaajia, joiden yhteistyöllä lunastamme lupauksemme ja rakennamme parempaa työ- ja liike-elämää sekä toimivampaa maailmaa asiakkaillemme, omalle henkilöstöllemme ja yhteisöille, joissa toimimme. Lisätietoja löydät internetistä www.ey.com/fi. Voit myös seurata meitä twitterissä: @EY_Suomi.