Tietokonenäytöllä noususuuntainen kaavio modernissa toimistossa

Transaction Trends Q3 2025

Yrityskauppa-aktiviteetti jatkui vakaana läpi kesäkuukausien


Lyhyesti:

  • Vuoden 2025 kolmannella neljänneksellä Suomessa toteutettiin 149 yrityskauppaa, mikä on 20 % enemmän kuin vuoden 2024 kolmannella neljänneksellä (vrt. 124). 
  • Pääomasijoittajien tekemien yrityskauppojen osuus oli 32 % kaikista kaupoista, mikä on viimeisen kolmen vuoden keskimääräistä tasoa (28 %) korkeampi. 
  • Teknologian, median ja telekommunikaation toimiala oli aktiivisin 34 kaupalla. 
  • Vuoden 2025 kolmannella neljänneksellä kauppa-aktiivisuus oli vahvaa talouden haasteiden keskellä. Yrityskauppamarkkinalla on nähtävissä valon merkkejä ja aktiviteettitaso on jo noussut, vaikka kauppojen loppuunsaattaminen on toisaalta edelleen haastavaa taloudellisten ja geopoliittisten epävarmuuksien vuoksi.  

Vuoden kolmannella neljänneksellä Suomen yritysjärjestelyjen markkinalla nähtiin 149 transaktiota ja keskimääräinen julkistettu kauppahinta oli 71 miljoonaa euroa. Yrityskauppoja tehtiin noin 20 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna vastaavana aikana, ja edellisten 12 kuukauden (LTM) kauppojen määrän kasvutrendi jatkoi nousuaan. Edellisten 12 kuukauden aikana suomalaisia yrityskauppoja on toteutunut 642 kappaletta, joista suurin osa teknologian, median ja telekommunikaation (Technology, Media & Telecommunications) sekä teollisuuden (Industrials) toimialoilla. Teknologian, median ja telekommunikaation toimiala oli vuoden kolmannen kvartaalin aktiivisin 34 kaupalla. 

Vuoden kolmannen neljänneksen kauppamäärien perusteella yrityskauppamarkkina on taloudellisista ja globaaleista epävarmuuksista huolimatta jatkanut kasvutrendiään

Yrityskauppojen volyymit pysyivät vuoden 2025 kolmannella neljänneksellä kesäkaudesta huolimatta vahvalla tasolla. Yrityskauppamarkkinalla on nähtävissä valon merkkejä ja aktiviteettitaso on parantunut, vaikkakaan se ei ole vielä saavuttanut aktiivisten yrityskauppavuosien 2022 ja 2023 tasoja. Vaikka transaktioaktiviteetti on vahvaa, kauppojen loppuun saattaminen on toisaalta edelleen haastavaa talouden epävarmuuksien sekä globaalin geopoliittisen epävakauden vuoksi. Yritykset kuitenkin vaikuttavat sietävän enemmän epävarmuutta, ja paineet yrityskauppaprosessien lykkäämiseen ovat vähentyneet. Suunnitteluvaiheessa olevia kauppoja on merkittävästi, ja nyt nähtyihin vakaisiin transaktiovolyymeihin perustuen yrityskauppasuunnitelmat ovat alkaneet asteittain toteutua. 

Pääomasijoittajien yrityskauppojen määrä on pysynyt tasaisena

Vuoden kolmannen neljänneksen aikana pääomasijoittajat julkistivat Suomessa 47 yrityskauppaa. Pääomasijoittajien kauppojen määrä vuoden kolmannella neljänneksellä oli absoluuttisesti hieman alhaisempi verrattuna edelliseen neljännekseen (49 kpl), mutta kokonaiskauppamäärään suhteutettuna korkeampi (32 % vrt. 28 %). Pääomasijoittajien kauppojen osuus kaikista toteutuneista kaupoista (32 %) on hieman sekä viimeisten 12 kuukauden keskiarvon (31 %), että viimeisen kolmen vuoden keskiarvon (28 %) yläpuolella. 

Pääomasijoittajien kauppavolyymit ovat pysyneet vakaana viime kvartaaliin nähden, ja kvartaalin aikana nähtiin useita suomalaisten pääomasijoittajien irtautumisia. Myös kansainväliset pääomasijoittajat ovat jatkaneet aktiivista läsnäoloaan suomalaisella pääomasijoitusmarkkinalla.  

Suomen pääomasijoitusmarkkinalla nähtiin vuoden kolmannella neljänneksellä esimerkiksi CVC:n ja Risto Siilasmaan konsortion ostotarjous WithSecuresta, sekä IQM Quantum Computers keräsi merkittävän kasvurahoituksen, jonka johtavana sijoittajana toimi yhdysvaltalainen Ten Eleven Ventures. Nostona EY:n avustamista kaupoista EY toimi Suomen Avustajapalveluiden sekä CapMan Growthin neuvonantajana, kun CapMan Growth irtautui suomalaisesta henkilökohtaisen avun palveluita tarjoavasta Suomen Avustajapalvelut Oy:stä.    

Teknologia, media ja telekommunikaatio oli neljänneksen aktiivisin toimiala 34 kaupalla 

Viimeisten 12 kuukauden aikana Suomessa on toteutunut eniten yrityskauppoja teknologian, median ja telekommunikaation (Technology, Media & Telecommunications, 26 %), teollisuuden (Industrials, 23 %), kiinteistö-, hotelli- ja rakennusalan (Real Estate, Hospitality & Construction, 16 %) ja kuluttajatuotteiden ja vähittäiskaupan (Consumer Products, 12 %) toimialoilla. Useimmilla toimialoilla nähtiin kasvua yrityskauppa-aktiivisuudessa, kun verrataan viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon. Esimerkiksi kiinteistö-, hotelli- ja rakennusalan (Real Estate, Hospitality & Construction) aktiivisuus parani vuodentakaisesta kahdeksasta kaupasta 25 kauppaan, mukaan lukien ruotsalaisen Acurum Group AB:n kolme hankintaa Suomessa. Kauppavolyymit kasvoivat merkittävästi myös finanssi- (Financial Services), kuluttajatuotteiden ja vähittäiskaupan (Consumer Products) sekä energia- (Power & Utilities) toimialoilla. 

Toisaalta suurimpien kauppamäärien toimialoilla, teknologia, media ja telekommunikaatio (Technology, Media & Telecommunications) sekä teollisuus (Industrials), kauppamäärät vähenivät vuoden kolmannella neljänneksellä 24 sekä 18 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. 

Toisena nostona EY:n avustamista kaupoista vuoden kolmannen neljänneksen aikana EY avusti ABO Energyä yrityskaupassa, jossa ABO Energy myi 4,4 GW tuulivoimaportfolionsa Fortumille. ABO Energyn mukaan sen markkinaosuus Suomessa pienenee kaupan myötä, mutta kauppa mahdollistaa yhtiölle keskittymisen päämarkkinoilleen Saksaan, Ranskaan ja Espanjaan.   

Kotimaisten yrityskauppojen osuus laskenut historialliseen keskiarvoon verrattuna

Kotimaisten yrityskauppojen osuus (32 %) vuoden kolmannella neljänneksellä oli selkeästi matalampi vuodesta 2021 alkaen mitattuun keskiarvoon (39 %) sekä edellisten 12 kuukauden osuuteen (37 %) verrattuna.  

Kansainvälisten ostajien kiinnostus keskittyi teknologian, median ja telekommunikaation (Technology, Media & Telecommunications) ja kiinteistö-, hotelli- ja rakennusalan (Real Estate, Hospitality & Construction) toimialoille. Suhteellisesti eniten Suomen rajat ylittäviä yrityskauppoja oli teknologian, median ja telekommunikaation (Technology, Media & Telecommunications, 79 %) sekä terveystieteiden ja hyvinvoinnin (Health Sciences & Wellness, 73 %) toimialoilla. 

Esimerkiksi italialainen puolustusalan yritys Leonardo SpA osti 25 % suomalaisesta turvallisuusohjelmistoyhtiö SSH Communications Security Oy:stä.  Toisena esimerkkinä teknologian, median ja telekommunikaation (Technology, Media & Telecommunications) toimialalla ePassi Payments Oy ilmoitti ostavansa Belonio GmbH:n, saksalaisen työsuhde-etujen teknologiapalveluiden tarjoajan. 

Helsingin pörssissä positiivinen neljännes geopoliittisista epävarmuuksista huolimatta 

Vuoden 2025 kolmas neljännes jatkoi Helsingin pörssissä kuluvan vuoden positiivista trendiä OMXH25- indeksin noustessa 4,9 %. 

Nasdaq OMXH25 sijoittui vuoden kolmannella neljänneksellä kolmanneksi jääden hieman S&P 500 (+7.8 %) ja OMXS30 (+6.8 %) -indeksien taakse. OMXH25:n kehitys kvartaalin aikana oli parempaa, kuin Euroopassa (STOXX Europe 600: +3.1 %), Norjassa (OBX +1.8 %) ja Tanskassa (OMXC25 -4.6 %).  

Vuoden 2025 kolmas kvartaali oli listautumisten suhteen tyypilliseen tapaan hiljainen sillä Nasdaq Helsingin pörssiin ei listautunut uusia yrityksiä. IPO-markkinalla on kuitenkin nähtävissä piristymisen merkkejä, koska Cityvarasto sekä Posti Group ilmoittivat listautumissuunnitelmistaan ja molempien yhtiöiden merkintäajat olivat auki syyskuussa 2025. Lisäksi useat muut yhtiöt suunnittelevat pörssilistautumista, mikäli geopoliittiset jännitteet rauhoittuvat ja listautumisilmapiiri osoittautuu suotuisaksi. Monella yhtiöllä on vaihtoehtoina joko listautuminen tai yrityskauppa, ja arvostustasot ja markkinatilanne ratkaisevat, kumpi vaihtoehto osoittautuu houkuttelevammaksi. 

Yhteenveto 

Vuoden kolmannen neljänneksen aikana Suomen yrityskauppamarkkinalla nähtiin 149 transaktiota. Yrityskauppoja tehtiin noin 20 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna vastaavana aikana, ja edellisten 12 kuukauden (LTM) kauppojen määrän kasvutrendi jatkoi nousuaan. Teknologian, median ja telekommunikaation (Technology, Media & Telecommunications) sekä teollisuuden (Industrials) toimialat ovat olleet edellisten 12 kuukauden aktiivisimmat toimialat yrityskauppojen määrällä mitattuna.

Tästä artikkelista

Kirjoittajat