Kuva: Ville Antikainen - Director
Minua inspiroi suuresti teknologian ja analyytikan avaamat mahdollisuudet yritysten arvonluonnin apuna.

Ville Antikainen

Director, Tax, EY Finland

Verotuksen ammattilainen, jolta löytyy laaja-alaista kokemusta niin konsultoinnista kuin myös in-house puolelta kansainvälisen konsernin verojohtajana.

Ville Antikainen on Director EMEIA Tax Technology & Transformation (”TTT”) palveluissa. Hän johtaa Suomen TTT praktiikkaa, keskittyen veroteknologian, automaation, vero-optimoinnin ja analytiikan hyödyntämiseen asiakkaiden liiketoiminnassa.

Ennen paluutaan EY:lle, Ville toimi kansainvälisen elektroniikkatuotteisiin ja palveluihin keskittyvän konsernin verojohtajana, ja vastasi myös konsernin Trade Compliance toiminnoista globaalisti. Hänen EY uran ensimmäinen jakso tapahtui vuosina 2008-2017 Helsingissä ja Hong Kongissa, keskittyen pääasiassa kansainväliseen verotukseen ja siirtohinnoitteluun.

Ville on kauppatieteiden maisteri Aalto Yliopiston kauppakorkeakoulusta, ja on suorittanut myös MBA opintoja Duke yliopistossa Yhdysvalloissa.

Building a better working world - Näin Ville rakentaa paremmin toimivaa maailmaa

"Kun yritykset optimoivat teknologiaa hyödyntämällä prosessejaan, järjestelmiään, ja verojalanjälkeään, ne voivat saavuttaa täyden potentiaalinsa niin organisaation kuin työntekijöidenkin näkökulmasta. Se myös auttaa parantamaan yritysvastuullisuutta ja kestävää kehitystä. Tämä inspiroi ja motivoi minua, ja antaa tarkoituksen työlleni. Minua innostaa myös mahdollisuus jatkuvaan kehittymiseen ja kollegoideni tukemiseen, ja yritän vaikuttaa positiivisesti sidosryhmiini."

Ota yhteyttä Villeen