Federico toimii analyytikkona EY:n strategia- ja yritysjärjestelytiimissä, jossa hän työskentelee arvonmääritysten ja taloudellisen mallinnuksen toimeksiantojen parissa.
Työssään Federico osallistuu monipuolisiin arvonmääritysprojekteihin, jotka liittyvät muun muassa yritysjärjestelyihin, verotukseen sekä yritysten strategiseen päätöksentekoon. EY:llä hän kuuluu teollisuus-, kiinteistö- ja rakennusalan toimialatiimeihin.
Ennen EY:lle siirtymistään Federico työskenteli erilaisissa tehtävissä kiinteistöalan taloushallinnon ja neuvonannon parissa, minkä kautta hänelle on kertynyt monipuolista kokemusta niin yritysten sisäisestä taloustoiminnasta kuin ulkoisesta asiantuntijaneuvonnasta.
Federico yhdistää työssään kansainvälisen taustansa ja vahvan taloudellisen osaamisensa. Hän on opiskellut Suomessa, Englannissa ja Ruotsissa ja valmistunut kauppatieteiden maisteriksi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta.
Shape the future with confidence - Näin Federico rakentaa tulevaisuutta
”Uskon, että parhaat päätökset syntyvät silloin, kun liiketoiminnan tarina ja numerot tukevat toisiaan. Autan asiakkaita ymmärtämään, miten strategiset tavoitteet näkyvät taloudellisissa ennusteissa, arvonmäärityksissä ja investointipäätöksissä. Samalla haastan pohtimaan, tukevatko luvut aidosti liiketoiminnan tulevaisuudennäkymiä. Näin autan asiakkaita tekemään pitkäjänteisiä päätöksiä, jotka luovat kestävää arvoa niin liiketoiminnalle kuin sen sidosryhmille.”