2 marrask. 2022
Kuva: Johan Brobert

Rakennushommista veroasiantuntijaksi

Kirjoittaja EY Suomi

Tilintarkastuksen, verotuksen, liikejuridiikan ja yritysjärjestelyiden asiantuntija ja konsultti

EY on globaali tilintarkastuksen, verotuksen, liikejuridiikan ja yritysjärjestelyiden asiantuntija ja konsultti.

2 marrask. 2022
Samankaltaisia aiheita Ura EY:llä Veropalvelut

Palelevat sormet ja unelma uudesta koulutuksesta - näin rakennustyöntekijä Johanista tuli EY:n Senior Engineering Consultant.

EY:n Tukholman toimistolla työskentelevä Senior Engineering Consultant Johan Brobert päätyi nykyiseen tehtäväänsä tekemällä kovasti töitä 2,5 vuoden ajan. Tie nykyhetkeen on kuitenkin ollut pitkä. Kaikki sai alkunsa siitä, kun Johan nuorena opiskeli rakennustyöntekijäksi.

– Isäni oli professori, mutta myös yrittäjä. Perin häneltä innostuksen yrittäjyyteen ja asiakastyöskentelyyn ja teinkin vuosien ajan poraustöitä yhdessä hänen kanssaan.

Jossakin vaiheessa Johanissa heräsi kuitenkin halu tehdä jotakin muuta. Hän ei halunnut enää palelluttaa sormiaan tai tehdä pitkiä päiviä auringon paahteessa. Niinpä hän päätti hakeutua toimistotöihin. Rakentajataustansa ansiosta hän tunsi yhden alan erityisen hyvin: kiinteistöt.

– Kiinteistöt kiinnostivat minua, ja hiljalleen aloin kiinnostua myös siitä, miten niiden avulla voi tuottaa talouskasvua, Johan kertoo.

Siksi hän kouluttautui rakennusinsinööriksi. Se ei kuitenkaan riittänyt, vaan hän päätti jatkaa opintojaan yritystalouden parissa. Näin hän pystyisi yhdistämään kaksi kiinnostuksenkohdettaan: kiinteistöt ja talouden.

– Minulle työssäni on kyse arvon luomisesta. Analysoin mahdollisia toimenpiteitä ja autan asiakkaita luomaan kasvua sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä.

"It’s yours to build"

Nykyisessä mahdollisuuksien maailmassa yksi EY:n perusstrategioista on tarjota työntekijöille hyvät edellytykset tehdä työstä itsensä näköistä. Johanin kohdalla se on tarkoittanut, että hän on voinut osallistua häntä kiinnostaviin projekteihin. Juuri nyt se tarkoittaa työskentelyä hieman poikkeuksellisessa projektissa. Osa hänen työpäivistään kuluu nimittäin analysoidessa dataa, jota käytetään tutkimus- ja kehitysosaston työn tukemiseen.

– Meillä on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa omaan työnkuvaamme. Voin tehdä työarjesta itselleni mielekästä, osallistua kiinnostaviin projekteihin ja hankkia asiakkaita, joiden kanssa haluan työskennellä.

– Millainen on tyypillinen työpäiväsi tällä hetkellä?

– Aloitin tänään päiväni käymällä läpi sähköpostit. Sen jälkeen kirjoitin raportit kiinteistöistä, joissa vierailin viime viikolla. Sitten minulla oli palaveri ruotsalais- ja tanskalaiskollegojeni kanssa. Joimme kahvit ja laadimme viikkosuunnitelman. Ennen lounastauon juoksulenkkiä työskentelin vielä tutkimuksen tukiprojektin parissa. Loppupäivä menee erinäisissä tehtävissä: kirjoitan raportteja ja analysoin dataa.

Minulle työssäni on kyse arvon luomisesta. Analysoin mahdollisia toimenpiteitä ja autan asiakkaita luomaan kasvua sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä.

Johan Brobert

Quantitative Services, Tax

Joustava työ merkitsee myös mahdollisuutta tehdä lähi- ja etätyötä itselle sopivalla tavalla. Pelkästään Tukholman toimistolla työskentelee 1500 ihmistä, mikä voi tehdä lähipäivistä hektisiä rauhaa rakastavalle ekonomille.

– Iso osa työstäni liittyy Excel-tiedostojen käsittelyyn. Silloin kaipaan rauhaa. Teen kuitenkin muutaman lähipäivän kuukaudessa, jotta pääsen tapaamaan työkavereita kasvotusten.

Suunta ylöspäin

Johan nostaa esiin yhden hänestä erityisen antoisan asian: EY toivoo nimittäin, että työntekijät etenevät urallaan. Johan on työskennellyt EY:llä reilut kaksi vuotta ja noussut Junior-konsultista Senior-konsultiksi.

– EY:llä on hyvä järjestelmä, jossa urallaan edenneet tukevat uudempia tiimiläisiä. Nyt on minun vuoroni auttaa niitä, jotka haluavat käydä läpi saman kehityskaaren. Tänään esimerkiksi autoin junioreita Excel-taulukoiden laatimisessa.

Vaikka Johan on jo edennyt urallaan, hänellä on vielä kokeneempi mentori, jonka kanssa käydään läpi kehitystä neljästi vuodessa. Ohjaajan kanssa käytävissä keskusteluissa pohditaan, millaisena Johan kokee oman urakehityksensä ja mikä hänen seuraava tavoitteensa on, mutta myös sitä mikä ei toimi, jos hän kokee polkevansa paikallaan. Sitten ohjaaja ja Johan laativat yhdessä suunnitelman tulevaksi vuosineljännekseksi.

– Vaikka asiakastyöskentely on minusta mahtavaa, olen kokenut esitysten pitämisen asiakkaille haastavaksi, Johan kertoo. Ohjaaja ja Johan totesivat, että tässä oli oiva kehityskohde, ja niinpä Johan sai tehtäväkseen pitää paljon esityksiä. Tällaiset haasteet ovat yksi syy siihen, miksi Johan on jäänyt EY:lle.

– Täällä ei tarvitse pelätä, että jämähtää paikoilleen. Täällä suunta on jatkuvasti eteenpäin.

Yhteenveto

Omaa polkua rakentamassa -blogissa seuraamme EY:läisten arkea ja asiantuntijoidemme erilaisia urapolkuja. Kuten EY:llä sanotaan: ”The exceptional EY experience – it’s yours to build!

Tästä artikkelista

Kirjoittaja EY Suomi

Tilintarkastuksen, verotuksen, liikejuridiikan ja yritysjärjestelyiden asiantuntija ja konsultti

EY on globaali tilintarkastuksen, verotuksen, liikejuridiikan ja yritysjärjestelyiden asiantuntija ja konsultti.

Related topics Ura EY:llä Veropalvelut