Lehdistötiedote
18 syysk. 2025  | Helsinki, Finland

EY Entrepreneur Of The Year -kilpailussa mukana 53 suomalaisyritystä

Lehdistökontaktit

Tilintarkastus- ja asiantuntijayritys EY:n vuosittain järjestämässä EY Entrepreneur Of The Year -kasvuyrittäjäkilpailussa on tänä vuonna mukana 53 suomalaisyritystä. Suomen finalistit selviävät 30. lokakuuta, ja Suomen voittaja valitaan 7. marraskuuta järjestettävässä kutsuvierasgaalassa.

EY Entrepreneur Of The Year -kilpailu on maailman arvostetuin yrittäjäkilpailu. Se järjestettiin ensimmäisen kerran Yhdysvalloissa vuonna 1986 ja nykyään siihen osallistuu tuhansia yrittäjiä yli 60 maassa. Suomessa kasvuyrittäjäkilpailu on järjestetty vuodesta 2003 lähtien ja siihen on osallistunut vuosien aikana yli tuhat suomalaista yritystä.

”Suomen EY Entrepreneur Of The Year -kilpailussa on tänä vuonna mukana hieno ja monipuolinen joukko innovatiivisia ja periksiantamattomia kasvuyrittäjiä eri puolilta Suomea. Näiden yrittäjien kyky luoda kasvua ja työpaikkoja todistaa, että suhdanteista riippumatta suomalainen yrittäjä menestyy niin paikallisesti kuin kansainvälisesti. Suomen Entrepreneur Of The Year -kilpailu palkitsee menestyneitä kasvuyrittäjiä ja toimii kannustimena meille muille”, sanoo Juha Hilmola, Partner ja EY Entrepreneur Of The Year -ohjelman johtaja.

EY Entrepreneur Of The Year -titteliä voivat tavoitella yrittäjät, joiden yrityksen liikevaihto on yli 3,5 miljoonaa euroa, toiminta on kasvavaa, ja yritys työllistää vähintään kymmenen henkilöä. Perheyrityssarjan osallistujilta vaaditaan lisäksi yrityksen johdon olevan suvussa vähintään toisen sukupolven hallussa. Startup-yrittäjille suunnatussa sarjassa osallistumiskriteereissä painottuvat joko nopea liikevaihdon kasvu tai yrityksen yhteiskunnallinen vaikuttavuus.

Tuomaristo arvioi ehdokkaita kilpailun kansainvälisen kriteeristön mukaisesti. Voittajayrittäjällä tulee olla vankka arvopohja ja hänen tulee johtaa yritystään esimerkillisesti. Yrityksen strategian tulee erottua kilpailijoistaan, minkä lisäksi yritys kasvaa ja menestyy markkinallaan sekä luo arvoa sidosryhmilleen.

Voittajat valitsee riippumaton tuomaristo

Kilpailun voittajat valitsee EY:stä riippumaton tuomaristo. Vuoden 2025 kilpailussa monipuolista kokemusta eri toimialoilta edustavan tuomariston puheenjohtajana toimii WithSecuren perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa.

Risto Siilasmaan lisäksi Suomen EY Entrepreneur Of The Year -kilpailun vuoden 2025 tuomaristoon kuuluvat Normet Groupin hallituksen puheenjohtaja Aaro Cantell, Reima Groupin hallituksen puheenjohtaja Elina Björklund, iLOQin toimitusjohtaja Heikki Hiltunen, Aalto yliopiston yrittäjämäisen ajattelun johtaja Kalle Airo, hallitusammattilainen Mammu Kaario, Goforen hallituksen puheenjohtaja Timur Kärki ja Rukakeskuksen hallituksen puheenjohtaja Ville Aho. Uusina jäseninä kilpailukaudella 2025 tuomaristoon liittyivät myös Intera Partnersin toimitusjohtaja Juhana Kallio ja Sinituotteen toimitusjohtaja Johanna Hamro-Drotz. 

Suomen EY Entrepreneur Of The Year -kilpailun osallistujat 2025:

Algol Group (Algol Oy), Espoo
Alltime Group Oy, Oulu
Bloom Deco Oy, Klaukkala
Bon Group Oy, Tahkovuori
Boost Brothers Oy, Helsinki
Business Forum Group Oy, Jyväskylä
Cactos Oy, Kempele
Caraway Finland Oy, Närpiö
Despro Engineering Oy, Pirkkala
Flovi Oy, Vantaa
Focus Tiger (Silta Education Oy), Helsinki
Fysioline Fressi Oy, Tampere
Gobybike Finland Oy, Espoo
GreenCup (Green Vuokraus ja pesupalvelut Oy), Loppi
Helkama (Helkama Emotor Oy, Suomen Koneliike Helkama Oy, Uuttera Oy), Espoo
Hostaway Oy, Helsinki
Hovi Partners Oy, Helsinki
ICEYE Oy, Espoo
Jossa Oy, Helsinki
Kalaherkut Oy Nygren, Tampere
Kasvishovi Oy, Oulu
KUMEKO Group Oy, Pori
Kuntokeskus Liikku Oy, Oulu
Levykauppa Äx Oy, Kuopio
LifeGlue Technologies Oy, Tampere
Linio Biotech Oy, Helsinki
Logitri Oy, Tuusula
Lyyti Oy, Turku
Metsän Woima Oy, Pirkkala
Miilukangas Oy, Raahe
NBI Nordic Beauty Import Oy, Helsinki
Netox Oy, Oulu
NGR Group Ab, Kuni
Nordic Business Landing Service (HME Production Oy), Hyvinkää
Norrin Oy (ent. Cloud1 Oy), Helsinki
One Leasing Finland Oy, Vantaa
Oy Vaasahuolinta - Vasaspedition Ab, Vaasa
Pizzeria Via Tribunali (Pyöreän pöydän pääty Oy & Pyöreän pöydän kulma Oy), Helsinki
Polttimo Oy, Lahti
Rakettitiede Oy, Helsinki
Ramin Konditoria Kahvila Oy, Mikkeli
ReOrbit Oy, Helsinki
Runo Hotel (VT Hotels Oy), Porvoo
Stén & Co Oy Ab, Nurmijärvi
Sunborn Group, Turku
Suomen Digimarkkinointi Oy, Jyväskylä
Talgraf Oy, Kuopio
Tapola Oy Lihanjalostustehdas, Tampere
The Long Drink Company, Carmel (USA) / Helsinki
Tikka Spikes Oy, Tikkakoski
Tulikuuma Kumpu Oy, Mikkeli
Urhopesu Oy, Tampere
Wellpro Impact Solutions Oy, Jyväskylä

Vuoden 2025 kilpailun finalistit julkaistaan 30. lokakuuta ja voittaja palkitaan Helsingissä 7. marraskuuta 2025 järjestettävässä kutsuvierasjuhlagaalassa.

EY Entrepreneur of the Year -kilpailun järjestää tilintarkastus- ja asiantuntijayritys EY. Vuoden 2025 kilpailun kumppaneina toimivat Danske Bank ja Työeläkeyhtiö Elo.

Suomen kilpailun ovat vuosien varrella voittaneet esimerkiksi Marimekon Kirsti Paakkanen, Ponssen Juha Vidgren, Supercellin Ilkka Paananen ja iLOQin Heikki Hiltunen ja Mika Pukari. Vuonna 2024 EY Entrepreneur Of The Year -kilpailun voitti Axopar Boatsin Jan-Erik Viitala. Suomen kilpailun voittaja edustaa Suomea vuosittain kesäkuussa järjestettävässä EY World Entrepreneur Of The Year -yrittäjäkilpailussa.

Lisätietoja kasvuyrittäjäkilpailusta: EY Entrepreneur Of The Year