Lehdistötiedote
16 huhtik. 2025  | Helsinki, FI

Yrityskauppojen volyymit tasaantuneet vahvan loppuvuoden jälkeen

Lehdistökontaktit

Vuoden 2025 ensimmäinen neljänneksen aikana Suomessa tehtiin 120 yrityskauppaa, mikä on 8 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden vastaavalla neljänneksellä. Suomalaisten yrityskauppojen keskimääräinen kauppahinta oli 88 miljoonaa euroa. 

Tiedot perustuvat konsulttiyhtiö EY:n Transaction Trends -raporttiin, johon kootaan kvartaaleittain tiedot Suomen yrityskauppamarkkinoiden trendeistä. Raportissa ovat mukana kaikki yrityskaupat, joissa on mukana suomalainen kohde tai toinen kaupan osapuolista on suomalainen. Ulkomaisten ostajien osuus ensimmäisen vuosineljänneksen kaupoista oli 32 prosenttia.  

”Yrityskauppojen näkökulmasta nykyinen taloustilanne on kaksijakoinen: Suomen inflaatio on laskenut alle 1,0 prosenttiin ja EKP on jatkanut korkojen laskua, mitkä ovat luoneet suotuisan ympäristön yrityskaupoille. Toisaalta Yhdysvaltojen asettamat tullit aiheuttavat kohonneita riskejä maailmantalouden kokonaiskehitykselle ja laajamittaisen kauppasodan todennäköisyys on kasvanut. Viime aikaiset markkinareaktiot ovat olleet poikkeuksellisen voimakkaita ja pelko tullien tasosta ja pitkäaikaisuudesta painavat tunnelmaa. Nämä tekijät saattavat lisätä epävarmuutta ja varovaisuutta myös yrityskauppojen toteutuksessa”, kertoo EY Suomen toimitusjohtaja Mikko Äijälä.  

Ulkomaiset pääomasijoittajat aktiivisimpia suuremmissa private equity -kaupoissa 

Suomalaisten yrityskauppojen keskimääräinen kauppahinta oli 88 miljoonaa euroa, perustuen 34 ilmoitettuun kauppaan, joissa kauppasumma oli julkistettu. Näistä valtaosassa (50%) kauppasumma oli alle 10 miljoonaa euroa, noin neljänneksessä (26%) kauppasumma oli 10-100 miljoonaa euroa ja noin neljänneksessä (24%) se ylitti 100 miljoonaa euroa.  

Kvartaali oli rauhallinen suomalaisille pääomasijoitusyhtiöille, mutta ulkomaiset olivat aktiivisempia suurimmissa pääomasijoituskaupoissa.  

Suomalaiset pääomasijoittajat ovat kuitenkin olleet aktiivisia yrityskauppojen valmisteluissa, ja monilla rahastoilla on joko irtautumispaineita tai tilaa uusille sijoituksille, mikä voi viitata lisääntyviin yrityskauppoihin.  

Suomalaisessa pääomasijoittajien tekemiä kauppoja olivat muun muassa Staffpointin siirtyminen Sponsor Capitalilta MB Rahastoille, Sentica Partnersin irtautuminen Ursviken Technologysta ja Hartwall Capitalin sijoitukset Linkityyn. 

Kvartaalin suurin pääomasijoitus oli ruotsalaisen Polhem Infran tekemä 49 prosentin osuuden hankkiminen Pori Energiasta Porin kaupungilta 360 miljoonalla eurolla. 

Suomalaisten ostajien osuus oli 68 prosenttia, ja se on kasvanut hieman edellisestä neljänneksestä (4%). 

Vastaavasti ulkomaisten ostajien osuus vuoden 2025 ensimmäisellä neljänneksellä oli noin 32 prosenttia kaikista suomalaisista yrityskaupoista. Ulkomaisia ostajia ovat eniten kiinnostaneet suomalaiset teollisuus- ja teknologia, media ja telekommunikaatioyritykset. Esimerkiksi ruotsalainen pääomasijoitusyhtiö Neqst Partner AB ilmoitti ostavansa WithSecure Oyj:ltä kyberturvallisuuskonsultointiliiketoiminnan. 

”Tämä tarkoittaa, että noin kolmannes Suomessa tehdyistä yrityskaupoista tehtiin ulkomaisten ostajien toimesta. Tämä on hieman matalampi kuin vuoden 2024 keskimääräinen taso, mutta edelleen merkittävä osa kokonaisvolyymista”, sanoo Äijälä.  

Teknologia ja terveydenhuolto jatkavat vahvaa vetoaan 

Yrityskauppa-aktiivisuus vaihteli merkittävästi eri toimialoilla vuoden ensimmäisen kvartaalin aikana verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan. Eniten yrityskaupat kasvoivat finanssi- (100%) sekä terveystieteet- ja hyvinvointi- (50%) toimialoilla. Teollisuus puolestaan koki suurimman pudotuksen kauppamäärien laskiessa edellisvuoden vastaavan periodin 49 kaupasta 37 kauppaan. 

Toimialoittain suomalaisista yrityskaupoista merkittävimpiä olivat: 

Teknologia-, media- ja telekommunikaatioalalla: TietoEVRY Oyj ilmoitti myyvänsä Tech Services -liiketoimintansa Agilitas Private Equity LLP:n hallinnoimille rahastoille 300 miljoonan euron kauppahinnalla. Liiketoiminnan myynti selkeyttää TietoEVRYn yhtiörakennetta ja parantaa fokusta ohjelmisto- sekä kehityspalveluihin. 

Teollisuudessa: ruotsalainen pääomasijoittaja Polhem Infra AB osti Porin kaupungilta 49 % vähemmistöosuuden Pori Energia Oy:stä 360 miljoonalla eurolla. Kauppa vahvistaa Polhem Infra AB:n vastuullisen sijoittamisen strategiaa.  

Finanssitoimialalla: Mandatum Oyj sekä Geely Financials Denmark A/S sopivat myyvänsä koko omistusosuutensa Saxo Bank A/S:ssa. Kauppasumma on 1 121 miljoonaa euroa, josta Mandatumin osuus on noin 319 miljoonaa euroa. 

Terveystieteet & hyvinvointialalla: Mehiläinen osti liettualaisen yksityisen terveyspalveluyhtiön InMedica Groupin. Mehiläisen ja InMedica Groupin liiketoimintamallit ovat yhteneväisiä, ja kauppa tukee Mehiläisen vahvaa kansainvälistä kasvustrategiaa. 

Ensimmäisellä neljänneksellä OMXH25-indeksillä positiivinen startti 

Vuosi starttasi pörssissä positiivisesti: geopoliittisten ja taloudellisten myllerrysten keskellä OMXH25-indeksi kasvoi 4,4 prosenttia, samansuuntaisesti kuin Euroopassa.  

Vuoden 2025 pörssitähti Large Cap -yhtiöissä on ollut Orion, joka julkaisi positiivisen tulosvaroituksen ja odotuksia paremman tuloksen. Lisäksi Outokumpu on pystynyt nousemaan kvartaalin parhaimpien suoriutujien joukkoon huolimatta haastavasta tulosraportista. Kvartaalin heikoin suoriutuja oli Neste, jonka osakekurssi jatkoi laskuaan negatiivisen tulosraportin ja säästötoimenpiteitä, kuten irtisanomisia, koskevan ilmoituksen jälkeen. 

”Hyvin menneen ensimmäisen kvartaalin jälkeen huhtikuun pörssikehitys on painanut indeksin pakkaselle. OMXHEX25-indeksi vuoden alusta (10.4.2025) on 4,4 prosenttia miinuksella ja koko Helsingin pörssin tuotto 3,3 prosenttia miinuksella”, toteaa Äijälä.  

Tutustu EY Transaction Trends Q1 2025 -raporttiin englanniksi tästä.