Eurooppalaisen huippukiekon tasolla pysyminen vaatii sarjauudistusta Suomessa – EY ehdottaa kilpailukyvyn palauttavaa mallia

Jääkiekon SM-Liigan aikaisempi suljettu sarjajärjestelmä on mahdollistanut suuren joukkuemäärän, mutta samalla jarruttanut kärkiseurojen mahdollisuuksia pysyä pelillisesti mukana Euroopan huippusarjojen tasolla. EY julkaisee nyt seitsemännen kerran liigaseurojen taloudellista tilannetta käsittelevän Liigaraportin, jossa tänä vuonna on analysoitu julkisuudessa esillä olleita sarjajärjestelmävaihtoehtoja taloudellisen kestävyyden näkökulmasta.

Liigan ympärillä on jo useiden vuosien ajan keskusteltu liigaseurojen jatkuvista tappioista sekä kyvystä selvitä kausista taloudellisesti.

”Avoin sarja tuo jännitystä, mutta myös haasteita. Suljetulla sarjalla on ollut taloudellisesta näkökulmasta katsottuna kahdet kasvot: suljettu sarja on mahdollistanut pienten nousijaseurojen kasvun liigamittoihin ja tarjonnut enemmän työpaikkoja ammattipelaajille, mutta on toisaalta estänyt kärkiseuroja hyödyntämästä täyttä potentiaaliaan. Kotimainen pelaajatuotanto, jääkiekkoa seuraava yleisö ja käytettävissä olevat pääomat rajoittavat, miten iso määrä joukkueita voi Suomessa pelata talouden kannalta kestävästi”, toteaa johtaja Janne Aalto EY Suomen talousjohdon neuvontapalveluista.

Jos sarjajärjestelmää ei ole mahdollista kehittää isolla kädellä, liiga tarvitsee Jokerit ja sen mukanaan tuoman taloudellisen piristysruiskeen sekä kiekkoyleisön.

”Jos sarjajärjestelmään ei tehdä muutoksia, niin Jokerit täytyy ottaa silti mukaan nykysarjaan. Vaikka 16 joukkuetta on itsessään jo liikaa, on 17 joukkueen sarja Jokereilla täydennettynä kuitenkin huomattavasti parempi kuin 16 joukkueen sarja ilman Jokereita”, jatkaa Aalto.

Kun sarjassa on oikea määrä joukkueita, seurat seisovat tukevasti omilla jaloillaan ja joukkueet pystyvät operoimaan kilpailukykyisellä ammattijoukkueella ilman, että ne ovat kriittisesti riippuvaisia yksittäisistä tukijoista ja tulonjaon subventoinnista.

“Tällä hetkellä liigajoukkueiden rahavarat, oma pääoma ja tuloksen kumulatiivinen kehitys kertovat selkeästi, että Liigassa pelaa useamman kerroksen väkeä. Useat seurat ovat ilman taloudellisia puskureita, ja pienille seuroille tasan jaetut kriittiset tv-tulot ovat elinehto toiminnan pyörittämisen kannalta nykyisellä kustannusrakenteella. Samaan aikaan Liigan kärkiseurat ovat jo pudonneet eurooppalaisen huippukiekon tasolta kaukalossa”, Aalto toteaa.

Onko nykymallille vaihtoehtoja?

Keskustelu Liigan sarjajärjestelmän uudistamisesta on käynyt kuumana jo jonkin aikaa. Liigassa pelaa ennätykselliset 16 joukkuetta, ja yksi isoista eli Helsingin Jokerit puuttuu edelleen.

“Liiga on ammattisarja ja Mestis on amatöörisarja niin palkkojen kun olosuhteidenkin puolesta. Viime keväänä karsinnat palasivat vuosien tauon jälkeen ja näyttivät mitä se käytännössä tarkoittaa. Vaikka Jokerit toimi Mestiksessä ylivoimaisilla resursseilla, karsinnoissa sen nousu oli kaukana. Avoin sarja kuuluu toki urheiluun, muttei ole realistista, että seuran täytyy viisinkertaistaa taloutensa pelatakseen Liigassa. Jotta Liigaan nousee pelaamalla, täytyisi Mestis-kausi käytännössä vetää läpi kilpailukykyisellä liigajoukkueella. Tämä tarkoittaisi useiden miljoonien tappiota taloudellisesti”, Aalto sanoo.

Liigaraportissa nostetaan esille vaihtoehtoisia sarjamalleja, ja niiden vaikutuksia Liigan toimintaan.

Vaihtoehtoiset sarjamallit:

• EY:n vuosi sitten ehdottama 8+8+8-malli, jossa seurat jaettaisiin kolmeen Liiga-sateenvarjon alla toimivaan tasoon. Malli mahdollistaisi sen, että suuret saisivat olla suuria ja pienemmät seurat pelaisivat realistisesti omassa taloudellisessa mittakaavassaan. Tässä ehdotuksessa nousut ja laskut tasolta toiselle olisivat mahdollisia jopa kesken kauden. Seurat voisivat pelata otteluita myös tasojen välillä. Teoriassa tämä malli olisi paras taloudellisen kilpailukyvyn näkökulmasta, mutta käytännössä hankala toteuttaa.
• Konferenssimalli, jossa seurat jaettaisiin itä- ja länsilohkoihin. Tämä loisi kuitenkin epätasapainoiset taloudelliset lohkot. Lisäksi lohkot rajoittaisivat entisestään huippujoukkueiden välisiä otteluita.
• Sarja A ja B, kahden tason malli, Ruotsia mukaillen. Tällöin esimerkiksi 12–14 joukkuetta pelaisi A-sarjassa ja muut B-sarjassa Liiga-sateenvarjon alla. Haasteena olisi löytää halukkaat joukkueet B-sarjaan ja riskinä olisi, että kilpailukyky ja ammattimaisuus B-tasolla hiipuvat. Uhkana on, että taloudellisen kakun koko pienenisi.
• Markkinaehtoinen malli, jossa mediakorvauksia ja playoff-välierien ja finaalien lipputuloja ei jaettaisi tasaisesti, vaan ne määräytyisivät kiinnostavuuden ja katsojalukujen perusteella. Vain noin 10 seuraa selviäisi taloudellisesti tällä mallilla nykyisellä kulurakenteella kestävästi.

Taloudellisesti ja urheilullisesti kestävässä sarjajärjestelmässä pääsarjassa pelaa joukkueita sellainen määrä, jotka seisovat taloudellisesti tukevasti omilla jaloillaan. Alemman tason täytyy säilyä myös kilpailukykyisenä.

”EY:n tekemän taloudellisen tarkastelun pohjalta ylin A-taso voisi kantaa taloudellisesti ja pelaajatuotannon näkökulmasta jopa 14 joukkuetta, mutta riskinä on se, että malli kuihduttaa alempaa B-tasoa liikaa. Jotta B-taso säilyy riittävän kilpailukykyisenä ja kiinnostavana, se tarvitsee enemmän ammattijoukkueita. Tästä johtuen A-tasolla pelaisi vain 12 joukkuetta ja B-tason voittajalla tulisi olla mahdollisuus nousta suoraan A-sarjaan. Lisäksi B-tason kärkiseurojen pitäisi voida päästä mukaan suoraan A-tason säälipleijareihin. Suomalaisen huippujääkiekon tulevaisuus edellyttää, että sarjajärjestelmä turvaa sekä huipputason kilpailukyvyn että koko maan kattavan pelaajapolun. Taloudellisesti kestävän mallin rakentaminen on nyt välttämätöntä”, Aalto tiivistää.

Tulevat vedonlyöntitulot jakavat joukkueet kahteen kastiin

Liigaraportissa on simuloitu Liigaseurojen tulevia vedonlyöntituloja silmällä pitäen vuotta 2027, jolloin vedonlyöntimarkkinan tulisi avautua. Mallinnuksessa on verrattu esimerkiksi seurojen yleisömääriä suuriin palloilusarjoihin ja suhteutettu vedonlyöntituloja kotimaiseen tasoon yleisömäärien perusteella. Malli on suuntaa antava.

“Vedonlyöntimarkkinan vapautuminen tuo rahapeliyrityssopimusten kautta Liigaan arviolta yli 10 miljoonaa euroa lisää rahaa vuosittain. Nämä vedonlyöntitulot jakautuvat jatkossa todella epätasaisesti seurojen välillä. Suurimmat seurat voivat päästä lähelle miljoonan euron tuloja, kun taas pienet liigaseurat jäävät alle 300 000 euron tasoon. Käytännössä voi olla riski jäädä ilman omaa sopimusta. Seurakohtaiset vedonlyöntisopimukset tulevat kasvattamaan kaulaa pienten ja suurten seurojen välillä tulevaisuudessa”, Aalto toteaa.

Jos vedonlyöntitulojen kautta saadut lisätulot lisättäisiin markkinaehtoiseen sarjamalliin suurten seurojen lisätulot nousisivat useammalla miljoonalla eurolla. Tässä mallissa suuret seurat saisivat merkittävästi lisää rahaa toiminnan pyörittämiseen ja pelaajahankintoihin. Tässä skenaariossa suuret seurat pystyvät palaamaan Euroopan kärkeen ja pystyvät haastamaan vähintäänkin SHL:n kärkiseurat.

Tutustu raporttiin täällä.