Tietokonenäytöllä noususuuntainen kaavio modernissa toimistossa

Transaction Trends Q2 2025

Yrityskauppojen kauppamäärät kasvussa geopoliittisten jännitteiden keskellä


Lyhyesti:

  • Vuoden 2025 toisella neljänneksellä Suomessa toteutettiin 174 yrityskauppaa, mikä on 13 % enemmän kuin vuoden 2024 toisella neljänneksellä (vrt. 154). 
  • Pääomasijoittajien tekemien yrityskauppojen osuus oli 28 % kaikista kaupoista, mikä on linjassa viimeisen kolmen vuoden keskimääräisen tason (28 %) kanssa. 
  • Teknologian, median ja telekommunikaation toimiala oli aktiivisin 47 kaupalla. 
  • Vuoden 2025 toisella neljänneksellä kauppamäärät ovat kasvussa vallitsevista epävarmuuksista huolimatta. Geopoliittiset jännitteet lisäävät yritysten varovaisuutta investointipäätöksissä, ja jos maailmantilanne olisi suotuisampi, olisi kauppoja todennäköisesti nähty vielä huomattavasti enemmän.

Vuoden toisella neljänneksellä Suomen yritysjärjestelyjen markkinalla nähtiin 174 transaktiota ja keskimääräinen julkistettu kauppahinta oli 103 miljoonaa euroa. Yrityskauppoja tehtiin noin 13 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna vastaavana aikana, ja edellisten 12 kuukauden (LTM) kauppojen määrän kasvutrendi kääntyi nousuun. Edellisten 12 kuukauden aikana suomalaisia yrityskauppoja on toteutunut 617 kappaletta, joista suurin osa teknologian, median ja telekommunikaation (Technology, Media & Telecommunications) sekä teollisuuden (Industrials) toimialoilla. Teknologian, median ja telekommunikaation toimiala oli vuoden toisen kvartaalin aktiivisin 47 kaupalla. 

Vuoden toisen neljänneksen kauppamäärien perusteella yrityskauppamarkkina on globaaleista epävarmuuksista huolimatta kääntynyt kasvutrendiin

Yrityskauppojen volyymit tekivät vuoden 2025 toisella neljänneksellä vahvan paluun kasvu-uralle. Myös viimeisten 12 kuukauden yhteenlaskettu kauppamäärä kääntyi kasvuun nousten korkeammalle kuin edeltävien viiden kvartaalin aikana. 

Geopoliittisten jännitteiden, kuten Yhdysvaltojen asettamien tullien sekä Lähi-idässä eskaloituneen sodan, aiheuttama epävarmuus jatkoi vuoden toisen neljänneksen varjostamista. Jatkunut epävarmuus sekä markkinoiden volatiliteetti ovat vaikuttaneet yrityskauppa-aktiivisuuteen: yritykset ovat varovaisia investointien suhteen ja odottavat vakaampia olosuhteita, mikä on johtanut meneillään olevien yrityskauppaprosessien viivästymiseen. Näistä negatiivisista tekijöistä huolimatta yrityskauppa-aktiivisuus on ollut vankkaa. Myös huhtikuun laskusta toipuneet osakemarkkinat tukevat markkinan aktiivisuutta.

Pääomasijoittajien yrityskauppojen osuus linjassa historiallisen keskiarvon kanssa 

Vuoden toisen neljänneksen aikana pääomasijoittajat julkistivat Suomessa 49 yrityskauppaa. Pääomasijoittajien kauppojen määrä vuoden toisella neljänneksellä oli korkeampi verrattuna edelliseen neljännekseen (38 kpl). Pääomasijoittajien kauppojen osuus kaikista toteutuneista kaupoista (28 %) on hieman viimeisten 12 kuukauden keskiarvon (32 %) alapuolella, mutta linjassa viimeisen kolmen vuoden keskiarvon (28 %) kanssa. 

Pääomasijoittajien kauppavolyymeissa nähtiin kvartaalin aikana maltillista kasvua, mutta sijoitusten pitoajat ovat edelleen tavanomaista pidempiä eli irtautumisissa on viivettä mm. arvonluontiin liittyvien haasteiden vuoksi. Suomalainen pääomasijoitusmarkkina on kuitenkin herättänyt huomattavaa kansainvälistä kiinnostusta: Hellman & Friedman sijoitti yli 2 miljardia euroa Mehiläinen-konserniin ja DevCo Partners keräsi yli 500 miljoonan euron rahoituksen suomalaiselle Vexvelle. 

Suomen pääomasijoitusmarkkinalla nähtiin vuoden toisella neljänneksellä esimerkiksi sijoitusyhtiö Tritonin kolmen infra-alan yrityksen (VM Suomalainen, Lännen Alituspalvelu, Oteran) ostot uuden Lohkare Infra Oy:n muodostamiseksi. Yhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto on lähes 200 miljoonaa euroa. Neljänneksen suurin pääomasijoittajakauppa oli kansainvälisen pääomasijoittajan Hellman & Friedmanin yli kahden miljardin euron suuruinen investointi Mehiläinen-konserniin. 

Teknologia, media ja telekommunikaatio oli neljänneksen aktiivisin toimiala 47 kaupalla 

Viimeisten 12 kuukauden aikana Suomessa on toteutunut eniten yrityskauppoja teknologian, median ja telekommunikaation (Technology, Media & Telecommunications, 29 %), teollisuuden (Industrials, 25 %), kiinteistö-, hotelli- ja rakennusalan (Real Estate, Hospitality & Construction, 14 %) ja kuluttajatuotteiden ja vähittäiskaupan (Consumer Products, 11 %) toimialoilla. Useimmilla toimialoilla nähtiin kasvua yrityskauppa-aktiivisuudessa, kun verrataan viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon. Esimerkiksi finanssi- (Financial Services) sekä energia- (Power & Utilities) toimialojen aktiivisuudet paranivat 100 % ja 125 %. Toisaalta kuluttajatuotteiden ja vähittäiskaupan (Consumer Products) toimialalla nähtiin vuositasolla suhteellisesti suurin kauppamäärien lasku (-35 %), kun kauppojen määrä pieneni 26:sta 17:aan. 

Nostoina EY:n avustamista kaupoista vuoden toisen neljänneksen aikana, EY avusti Mehiläistä yrityskaupassa, jossa Mehiläinen osti kaksi terveyspalveluyhtiötä, romanialaisen Regina Marian sekä serbialaisen MediGroupin. Mehiläisen, Regina Marian ja MediGroupin palvelutarjonta sekä liiketoimintamallit ovat yhteneväisiä, ja kaupat tukevat Mehiläisen vahvaa kansainvälistä kasvustrategiaa. Tämän lisäksi EY toimi Vaaka Partnersin neuvonantajana suomalaisen tilitoimisto- ja ohjelmistoratkaisuihin keskittyvän Lemon Treen enemmistöosuuden ostossa. Kauppa tarjoaa Lemon Treelle pääomaa ja kasvun rakentamisen asiantuntemusta. 

Neljänneksen toimialanostona kuluttajatuotteiden ja vähittäiskaupan (Consumer Products) toimialalla on pyritty löytämään kasvumahdollisuuksia haastavassa kustannusympäristössä. Inflaation myötä kasvanut hintatietoisuus ohjaa kuluttajakäyttäytymistä ja hintakriittisessä ympäristössä brändin merkitys kuluttajalle pienenee. Myös uudet haittaverot, mainonnan rajoitukset sekä potentiaaliset tullimaksut nostavat kustannuksia. Toimialan yrityskauppamäärät ovat laskeneet vuoden 2025 ensimmäisellä puoliskolla 39 % viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna, ja laskutrendi on samankaltainen myös kvartaalitasolla tarkasteltuna. Vaikka kuluttajatuotteiden ja vähittäiskaupan toimialan yrityskauppa-aktiivisuus on ollut Suomessa yleisesti ottaen vaisua, valikoidut uusia markkinamahdollisuuksia tarjoavat kohteet ovat houkutelleet kasvusijoittajia. EY-Parthenon on tukenut mm. Mandatumia sekä Rive Venturesia niiden yrityshankinnoissa tarjoamalla due diligence -palveluita. 

Kotimaisten yrityskauppojen osuus hieman noussut verrattuna historialliseen keskiarvoon 

Kotimaisten yrityskauppojen osuus (41 %) vuoden toisella neljänneksellä oli hieman korkeampi vuodesta 2021 alkaen mitattuun keskiarvoon (39 %) sekä edellisten 12 kuukauden osuuteen (39 %) verrattuna.  

Kansainvälisten ostajien kiinnostus keskittyi teollisuuden (Industrials) sekä teknologian, median ja telekommunikaation (Technology, Media & Telecommunications) toimialoille. Kaikista yhdeksästä toimialasta kolmella toimialalla (energia; teollisuus; teknologia, media ja telekommunikaatio) kansainvälisten yrityskauppojen osuus oli yli 50 %. Esimerkiksi teollisuuden (Industrials) toimialalla Patria Oyj myi enemmistöosuutensa virolaisessa tytäryhtiö Milworks OU:ssa Mootor Grupp AS:lle. Suhteellisesti eniten Suomen rajat ylittäviä yrityskauppoja oli energia- (Power & Utilities) toimialalla (78 %). 

Helsingin pörssissä positiivinen neljännes huhtikuun haasteista huolimatta 

Vuoden 2025 toinen neljännes jatkoi Helsingin pörssissä kuluvan vuoden positiivista trendiä. Erityisesti kvartaalin alussa realisoituneista geopoliittisista haasteista huolimatta OMXH25-indeksi nousi 6,1 %. 

OMXH25 kehittyi toisella neljänneksellä paremmin kuin Euroopan markkinat (STOXX Europe 600: +1,4 %) ja toiseksi parhaiten muihin pohjoismaisiin markkinoihin (Oslo OBX: +6,5 %, OMX Copenhagen 25: +2,4 %, OMX Stockholm 30: +0,0 %) verrattuna. OMXH25:n kehitys jäi kuitenkin vahvasti toipuvan Yhdysvaltojen markkinan (S&P 500: +10,6 %) kehityksen alapuolelle. 

Vuoden 2025 toisella neljänneksellä Nasdaq Helsingissä nähtiin viisi listautumista, sisältäen kaksi listautumisantia, kaksi osakevaihtoa ja yhden siirtymisen First North- markkinapaikalta päälistalle. First North Helsinki toivotti tervetulleeksi kolme uutta tulokasta: Nokian Panimon listautumisannin kautta ja Summa Defencen sen yhdistyessä Meriauran kanssa osakevaihtosopimuksella. Myös Sunborn International listautui pörssiin osakevaihdolla Rush Factoryn kanssa. Lisäksi Toivo Group siirtyi First Northilta Nasdaq Helsingin päälistalle, kun taas GRK Infra listautui suoraan päälistalle listautumisannin myötä. 

Yhteenveto 

Vuoden toisen neljänneksen aikana Suomen yrityskauppamarkkinalla nähtiin 174 transaktiota. Yrityskauppoja tehtiin noin 13 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna vastaavana aikana, ja edellisten 12 kuukauden (LTM) kauppojen määrän kasvutrendi kääntyi nousuun. Teknologian, median ja telekommunikaation (Technology, Media & Telecommunications) sekä teollisuuden (Industrials) toimialat ovat olleet edellisten 12 kuukauden aktiivisimmat toimialat yrityskauppojen määrällä mitattuna.

Tästä artikkelista

Kirjoittajat