3 minuutin lukuaika 26 marrask. 2020
Millaista on SAP-konsultin arki EY:llä?

”Haasteiden kautta kehittyy, mutta niiden kanssa ei tarvitse olla yksin!” – Millaista on SAP-konsultin arki EY:llä?

Kirjoittaja EY Suomi

Tilintarkastuksen, verotuksen, liikejuridiikan ja yritysjärjestelyiden asiantuntija ja konsultti

EY on globaali tilintarkastuksen, verotuksen, liikejuridiikan ja yritysjärjestelyiden asiantuntija ja konsultti.

3 minuutin lukuaika 26 marrask. 2020
Samankaltaisia aiheita Ura EY:llä Konsultointi

EY:llä SAP-konsultoinnin parissa työskentelevä Emmi kertoo, millaisten asioiden parissa hänen päivänsä kuluvat ja mikä hänen arjessaan on parasta.

Emmi Räsänen päätyi SAP-konsultoinnin pariin kiinnostuttuaan ERP-järjestelmien roolista taloushallinnon prosesseissa tehdessään gradua aiheeseen liittyen. Ennen EY:n SAP-yksikköön liittymistä hän työskenteli IT-talossa SAP-konsulttina. EY:n SAP-yksikössä työskentelyn hän aloitti vuonna 2018, jossa hän toimii nyt senior konsulttina Technology Consulting -tiimissä. Hän kertoo, että hyvässä tiimissä haastavien tilanteiden kanssa ei jää yksin.

”Iso asia on se, että ympärillä on kiva tiimi, jonka kanssa on kiva tehdä töitä. Vaikka kaikilla on omat vastuut, niin silti tehdään yhdessä ja autetaan ja tsempataan toisiamme”, Emmi kertoo. ”Eikä pelkästään se hyvä tiimihenki, vaan myös se, että ympärillä on todella osaavia kollegoita! Täällä oppii paljon ja saa aina apua kokeneemmilta tiimiläisiltä.”

Emmi Räsänen

Hyvän tiimin lisäksi Emmi arvostaa EY:llä kehittymismahdollisuuksia. Vaikka tiimi työskentelee yhdessä, jokaisella on kuitenkin oma vastuu, jota voi kasvattaa sitä mukaan, kun kehittyy. ”Olen kasvanut ja oppinut ihan valtavasti EY:llä,” Emmi toteaa.

Lisäksi Emmin mielestä EY:llä sitä, että hänellä on näkyvyys siihen, minne urapolku voi seuraavaksi johtaa. ”Täällä on selkeä urapolku ja saa varmasti haastavia tehtäviä, joiden kautta pystyy kasvamaan asiantuntijana. Toisaalta haasteiden kanssa ei tarvitse jäädä yksin”, Emmi pohtii. ”Arvostan EY:llä myös ylipäätään sitä, että täällä on selkeää, miten itseään voi kehittää ja omaa uraa edistää.”

Mielenkiintoisia projekteja teknologian ja talouden kohtaamispisteessä

Työssään Emmi nauttii siitä, että hän pääsee toimimaan liiketoiminnan ja teknologian rajapinnalla. ”Olen päässyt tekemään eri kokoisia mielenkiintoisia projekteja. Olen esimerkiksi ollut mukana ERP roadmapin suunnitteluun liittyvissä pienemmissä projekteissa sekä isommassa talouden transformaatioprojektissa, joissa yhdistyy liiketoimintaprosessien osaaminen sekä SAP-järjestelmän tuntemus. Täällä pääsee tekemään monenlaisia projekteja alusta loppuun aina tarpeiden määrittelystä muutosjohtamiseen ja itse järjestelmän käyttöönottoon saakka,” kertoo Emmi.

”Itse nautin työssä siitä, että täällä pääsee tekemään liiketoimintalähtöisiä ratkaisuja ja työskentelemään sellaisten asioiden äärellä, jotka liittyvät yrityksen strategiaan ja erityisesti strategisten tavoitteiden saavuttamiseen. Joskus toimin ikään kuin tulkkina liiketoiminnan ja toiminnanohjausjärjestelmän välillä,” hän pohtii.

Emmi Räsänen by window

Kehittymistä tukee se, että tiimillä on mahdollisuus kouluttautua ja pysyä ajan tasalla viimeisimmästä tiedosta. Lisäksi EY:n laaja globaali asiantuntijaverkosto mahdollistaa sen, että tukea saa myös sellaisiin asioihin, jotka eivät kuulu omaan vahvimpaan ydinosaamiseen.

Koronan myötä etätoimistolle siirtyminen on sujunut Emmin mielestä erinomaisesti. ”Olemme tottuneet etätyöskentelyyn ja siksi siirtymä ei tuntunut niin radikaalilta,” hän kertoo. Tiiviistä työskentelystä asiakkaalla on jäänyt paljon hauskoja muistoja, ja tiimissä on tilaa myös huumorille. ”Arjen haasteissa voi aina luottaa siihen, että tiimi on tukena,” toteaa Emmi.

 

Olisitko sinä Emmin uusi kollega? Tutustu avoimiin paikkoihimme täällä.

 

Juttua varten on haastateltu Senior Consultant Emmi Räsästä.
Teksti ja kuvat: Emilia Välttilä

Yhteenveto

EY:llä SAP-konsultoinnin parissa työskentelevä Emmi kertoo arjestaan mielenkiintoisten projektien parissa. EY:llä hän arvostaa kehittymismahdollisuuksia, osaavia ja avuliaita kollegoita sekä mahdollisuutta työskennellä liiketoiminnan ja teknologian rajapinnalla.

Tästä artikkelista

Kirjoittaja EY Suomi

Tilintarkastuksen, verotuksen, liikejuridiikan ja yritysjärjestelyiden asiantuntija ja konsultti

EY on globaali tilintarkastuksen, verotuksen, liikejuridiikan ja yritysjärjestelyiden asiantuntija ja konsultti.

Related topics Ura EY:llä Konsultointi