Alan yritykset kohtaavat käytännön tasolla hankalia rajanvetotilanteita alennetun verokannan ja yleisen verokannan soveltamisen välillä. Uudesta EUT:n tuomiosta ilmenevät tulkintaohjeetkaan eivät tuo asiaan olennaista helpotusta.
Liikunnan harjoittamisen mahdollistavat palvelut ovat Suomessa alennetun 10 prosentin arvonlisäverokannan alaisia. Vaikka Verohallinto on julkaissut aiheesta laajan ohjeen, alan yritykset kohtaavat käytännön tasolla jatkuvasti hyvinkin hankalia rajanvetotilanteita alennetun verokannan ja yleisen verokannan soveltamisen välillä. Viime aikoina Verohallinnon tähtäimessä ovat näiltä osin olleet ainakin ratsastustallit. Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) antoi 22.9.2022 liikuntapalvelujen alennettua verokantaa koskevan tuomion asiassa C-330/21, The Escape Center BVBA. Tuomiosta on kuitenkin hankala saada aivan yksiselitteisiä tulkintaohjeita suomalaisten liikunta-alan yritysten arkea helpottamaan.
Belgian paikallinen tuomioistuin pyysi EUT:lta ennakkoratkaisua oltuaan epävarma siitä, voitiinko alennettua verokantaa (6 %) soveltaa, kun kuntokeskuksen palvelujen suoritukseen sisältyi kuntokeskuksen sisäänpääsyn ohella yksilöllisen ohjauksen tai ryhmäohjauksen tarjoamista. Belgian kansallisen lain sanamuodon mukaan alennettua verokantaa sovelletaan ”pääsyn myöntämiseen urheilulaitoksiin sekä oikeuden myöntämiseen niiden käyttöön” (vrt. alv-direktiivissä: ”urheilulaitosten käyttöoikeus”).
EUT:n mukaan alv-direktiivi, tai EU-oikeus muutoinkaan, ei sisällä urheilulaitosten käyttöoikeuden käsitteen määritelmää, mutta tätä EU-oikeuden käsitettä tulisi kuitenkin tulkita yhtenäisesti EU:n alueella. EUT:n mukaan EU-lainsäätäjän tarkoitus on ollut kannustaa urheilun ja liikuntakasvatuksen harjoittamiseen ja saattaa tällaiset palvelut helpommin kuluttajien saataville, eikä painotus ole ollut niinkään urheilulaitoksia koskevassa käyttöoikeudessa.
Keskeisenä oikeuskysymyksenä asiassa oli, voitiinko yhtiön tarjoamia yksilöllisiä ohjauksia ja ryhmätunteja, pitää ns. liittymisperiaatteen nojalla osana alennetun verokannan alaista liikuntapalvelukokonaisuutta. EUT:n mukaan liittymisperiaatteen soveltamisen kannalta merkityksellistä ei esimerkiksi ole se, että arvioitavana olevan kokonaisuuden osatekijät voitaisiin muissa olosuhteissa suorittaa erikseen ja että niitä silloin pidettäisiin erillisinä ja itsenäisinä palveluina. EUT:n mukaan sisäänpääsy kuntokeskukseen sekä yksilöllinen opastus ja ryhmätunnit, joihin tämä pääsy oikeutti, vaikuttivat asiassa esitettyjen taustatietojen valossa muodostavan yhden palvelukokonaisuuden, jossa yksilöllinen opastus ja ryhmätunnit olivat kuntokeskuksen sisäänpääsyn tai käyttöoikeuden liitännäissuoritteita.
EUT totesi tuomiossaan, että kuntokeskuksen käyttöoikeuden myöntämisestä ja yksilöllisen ohjauksen tai ryhmäohjauksen tarjoamisesta muodostuva palvelujen suoritus voi olla alennetun verokannan alainen, ”kun kyseinen ohjaus liittyy näiden laitosten käyttöön ja on tarpeellista urheilun ja liikuntakasvatuksen harjoittamiseksi tai kun tämä ohjaus on liitännäistä mainittujen laitosten käyttöoikeuteen tai niiden tosiasialliseen käyttöön nähden”.
EUT:n tuomio on erityisen mielenkiintoinen esimerkiksi personal trainer -palvelujen verokäsittelyn kannalta. Nähdäksemme tuomio saattaisi mahdollistaa alennetun verokannan soveltamisen näihin palveluihin ainakin esimerkiksi silloin, jos nämä palvelut sisältyvät osana kuntosalin käytöstä perittävää kuukausimaksua ja jos personal trainer -palvelujen osuus ei muodostu hallitsevaksi suhteessa muihin kuukausimaksua vastaan käytettävissä oleviin liikuntapalveluihin. Valitettavasti EUT:n tapauksen taustatietoja ei ole avattu tuomiossa kovin yksityiskohtaisesti ja EUT:n käyttämät perustelutkin jättävät sijaa tulkinnoille, joten tuomio ei tuo merkittävää helpotusta erilaisten rajanvetotilanteiden kanssa tuskaileville yrittäjille. Tuomion perusteella selvää on ainoastaan se, että jonkinasteisen ohjauksen, opastuksen tms. sisältyminen palveluun ei vielä automaattisesti estä alennetun verokannan soveltamista.
EUT:n ratkaiseman tapauksen kaltaisia ongelmallisia rajanvetotilanteita esiintyy monien muidenkin liikuntapalvelujen kohdalla, ja näistä yhtenä esimerkkinä voidaan mainita ainakin erityyppiset ratsastustunnit. Verohallinto on kohdistanut niihin viime aikoina korostetusti verovalvontaa ja esittänyt verotarkastusten yhteydessä omia linjauksiaan siitä, milloin ratsastustunti katsotaan liikuntapalveluksi ja milloin taas tunnilla annettu opetus tai valmentaminen on niin merkittävää, että palvelun myynnistä pitäisi suorittaa 24 prosentin arvonlisävero. Tulkintatilanteet ovat erittäin haastavia, eikä tilannetta helpota se, että Verohallinnon edustajilla ei aina välttämättä ole riittävää ymmärrystä toimialasta ja palvelujen sisällöstä.
Verohallinnon esittämät tulkinnat erilaisiin opastusta, ohjausta tms. sisältäviin liikuntapalveluihin liittyen on useimmiten mahdollista haastaa, eikä niitä yleensä kannatakaan niellä purematta. EY:n arvonlisäveroasiantuntijat keskustelevat mielellään tilanteen kartoittamiseksi ja ovat valmiina auttamaan liikunta-alan yrityksiä niin verotarkastustilanteissa kuin esimerkiksi ennakkoratkaisujen tai kirjallisten ohjausten hakemisessa.
